29.12.2023

Taiteen maisteri Mirva Helske Mikkelin Musiikkijuhlien festivaalijohtajaksi

Taiteen maisteri Mirva Helske Mikkelin Musiikkijuhlien festivaalijohtajaksi

Mikkelin Musiikkijuhlat on nimittänyt taiteiden maisteri Mirva Helskeen musiikkijuhlien festivaalijohtajaksi. Helske aloittaa työsuhteen 1.1.2024.

Mirva Helskeellä on vahva kokemus musiikkitapahtumien järjestämisestä eri rooleissa. Helske on toiminut aikaisemmin Mäntän Musiikkijuhlien tuottajana, Mikkelin musiikkiopiston tapahtumakoordinaattorina sekä maaliskuussa 2023 ensi-iltaan tulleen Etelä-Savon Musiikkiteatteri- ja Oopperayhdistyksen Oskar Merikannon Elinan surma -oopperan päätuottajana. Helske on myös säestäjä ja pianopedagogi Mikkelin musiikkiopistossa ja konsertoi itse pianistina erityisesti laulumusiikin parissa. Mirva Helske on toiminut Mikkelin Musiikkijuhlien kannatusyhdistyksen hallituksessa vuodesta 2020 lähtien. Helskeellä on Viron musiikki- ja teatteriakatemiasta maisterin tutkinto kolmelta alalta: laulusäestys, solistinen piano sekä instrumenttipedagogiikka.

"Mirva Helske on kulttuurin moniosaaja. Hänellä on vahvat näytöt erilaisten musiikkitapahtumien järjestämisestä monissa rooleissa. Mirvan erittäin vahva paikallisten, alueellisten ja valtakunnallisten kulttuurialan toimijoiden sidosryhmäsuhdeverkosto, sekä luottamusta rakentava tekemisen ote saadaan nyt täysimääräisesti Mikkelin Musiikkijuhlien tulevaisuuden tueksi", hallituksen puheenjohtaja Markus Tykkyläinen kuvailee.

"Hämmästyin ensin hallituksen puheenjohtajan lähestyessä minua ehdotuksella festivaalijohtajan tehtävästä, olenhan pohjakoulutukseltani pianisti. Hetken pohdittuani näin kuitenkin myös ne mahdollisuudet, joita minulla paikallisena musiikin yleispuuhanaisena on. Olen 2017 Mikkeliin muutettuani sotkeutunut täällä monenlaisiin musiikkihankkeisiin ja tutustunut kaupungin kulttuurikuvioihin sekä musiikkiopiston että omien konserttieni kautta. Mikkelin Musiikkijuhlien toimintaa olen seurannut hallituksesta käsin vuodesta 2020 alkaen. Pienelle paikkakunnalle jokaisen kulttuurin tekijän työ on todella tärkeää. Suuri, kansainvälinen festivaali tuo kaupungin musiikki- ja matkailuelämään oman merkittävän piristyksensä kesäisin. Sen menestystä on vaalittava kaikin keinoin! Mikkelin Musiikkijuhlien luotsaaminen eteenpäin yhdessä taiteellisen johtajamme, Erkki Lasonpalon, kanssa on vastuullinen tehtävä, johon suhtaudun suurella kunnioituksella", festivaalijohtajaksi nimitetty Mirva Helske toteaa.

Festivaalijohtaja Mirva Helske seuraa tehtävässään maisteri Mikko Leppästä, jonka määräaikainen Festivaalijohtajan tehtävä päättyy vuoden 2023 lopussa. "Mikko Leppänen kuroi maaliskuusta lähtien kokoon erittäin keskeneräisistä aineksista hyvin onnistuneen kesän 2023 festivaalin. Kiitämme Mikkoa panoksesta Musiikkijuhlien tradition eteenpäin viemisessä", hallituksen puheenjohtaja Markus Tykkyläinen kiittää.

Kesällä 2022 Mikkelin Musiikkijuhlat aloitti yhteistyön lontoolaisen The Philharmonia -orkesterin ja sen kapellimestarin, Santtu Matias Rouvalin, kanssa. Yhteistyö The Philharmonian kanssa jatkuu vuoden 2026 festivaaliviikkoon saakka ja muodostaa Mikkelin Musiikkijuhlien festivaaliviikon rungon lähivuosille. Kesän 2024 ohjelmisto on kokonaisuudessaan julkaistu joulukuussa 2023, ja kaikki kesän 2024 konserttien liput ovat nyt myynnissä. Ohjelmisto tulee täydentymään pienempien, konserttisalien ulkopuolella toteutettavien konserttien myötä.

Lisätietoja:                                   

Markus Tykkyläinen, hallituksen puheenjohtaja, puheenjohtaja@mikkelinmusiikkijuhlat.fi, puh +358 50 596 5482

Mirva Helske, festivaalijohtaja, festival@mikkelinmusiikkijuhlat.fi, puh + 358 44 033 8448

26.1.2024

Vuoden 2023 Matkailuteko -palkinto Mikkelin Musiikkijuhlille!

Mikkelin Seudun Matkailupalvelu ry myönsi Vuoden 2023 matkailuteko -palkinnon Mikkeli Musiikkijuhlille ilmiömäisestä uudistumisesta ja menestyksestä. Tämä tunnustus yhdessä Vuoden festivaali 2023 -tittelin kanssa konkretisoivat, kuinka kulttuuritapahtumalla voi olla suuren taiteellisen arvon lisäksi myös suuri aluetaloudellinen merkitys.

Lue lisää

29.12.2023

Taiteen maisteri Mirva Helske Mikkelin Musiikkijuhlien festivaalijohtajaksi

Mikkelin Musiikkijuhlat on nimittänyt taiteiden maisteri Mirva Helskeen musiikkijuhlien festivaalijohtajaksi. Helske aloittaa työsuhteen 1.1.2024.

Lue lisää

15.12.2023

Mikkelin Musiikkijuhlat tuo iloa elokuuhun 2024 upealla konserttisarjalla

Aiemmin julkaistujen orkesterikonserttien lisäksi parrasvaloissa ovat pelimusiikkia esittävä Game Music Collective sekä kamarimuusikot Suomesta ja Englannista. Festivaalin teema on Oodi ilolle.

Lue lisää

17.8.2023

Kapellimestari Erkki Lasonpalo johtaa Philharmonia Orchestraa Mikkelin Musiikkijuhlilla myös kesällä 2024

Erinomaisesti sujunut yhteistyö saa jatkoa.

Lue lisää

6.8.2023

Menestys!

Lue lisää

2.8.2023

Ohjelmisto- ja solistivaihdos ke 2.8. klo 17 Kaipaus-konsertissa

Illan solistina esiintyy sopraano Miina-Liisa Värelä

Lue lisää

31.7.2023

Mikkelin Musiikkijuhlien 2024 lipunmyynti käynnistyy tiistaina 1.8.2023

Vuonna 2024 Mikkelin Musiikkijuhlat soivat eurooppalaisille arvoille.

Lue lisää

29.7.2023

MUSIIKKIJUHLAT VALITSI VUODEN NUOREN TAITEILIJAN JA -SÄVELTÄJÄN

Kapellimestari Aliisa Neige Barrièrelle ja säveltäjä Luukas Hiltuselle 1 000 € stipendit ja konsertti 2024 festivaalilla

Lue lisää

28.7.2023

MIKKELIN MUSIIKKIJUHLIEN AVAJAISKONSERTTI SIIRTYY KAUPPAKESKUS STELLAAN

Konserttiin on vapaa pääsy

Lue lisää

Tilaa festivaalikuulumisia!

Liittymällä Mikkelin Musiikkijuhlien postituslistalle saat ajankohtaisia festivaalikuulumisia ensimmäisten joukossa sähköpostiisi.