09.02.2023

Muutoksia Mikkelin Musiikkijuhlien organisaatiossa – Festivaalijohtaja Teemu Laasanen siirtyy muihin tehtäviin

Muutoksia Mikkelin Musiikkijuhlien organisaatiossa – Festivaalijohtaja Teemu Laasanen siirtyy muihin tehtäviin

Vuodesta 2018 Mikkelin Musiikkijuhlien festivaalijohtajana toiminut Teemu Laasanen siirtyy täysipainoisesti johtamaan perustamaansa MusicFairyTales MFT Oy:tä, jonka toimitusjohtajana hän toimii.

Vuodesta 2018 Mikkelin Musiikkijuhlien festivaalijohtajana toiminut Teemu Laasanen siirtyy täysipainoisesti johtamaan perustamaansa MusicFairyTales MFT Oy:tä, jonka toimitusjohtajana hän toimii. MusicFairyTalesilla on voimakas kasvun vaihe, ja yhtiö sai vuoden 2022 lopulla Opetus- ja kulttuuriministeriöltä merkittävän tuen musiikkia ja digitaalisia teknologioita yhdistävän palvelun kehittämiseen. Teemu Laasasen aikana Mikkelin Musiikkijuhlat on uudistunut, ja saanut kansainvälisesti merkittävän kulttuuritapahtuman aseman. ”Olen ollut etuoikeutettu saadessani osallistua Mikkelin Musiikkijuhlien kehittämiseen. Toivon upealle tapahtumalle kaikkea parasta myös jatkossa”, Laasanen sanoo.

”Teemu Laasasen näytöt Mikkelin Musiikkijuhlien johtamisessa ja kehittämisessä ovat olleet merkittävät. Laasanen on antanut Musiikkijuhlille kansainvälisen tason tapahtumatuottamisen osaamista viime vuodet. Takana ovat haastavat COVID-vuodet, sekä Ukrainan sodan aiheuttamat ongelmat Musiikkijuhlille. Kiitämme Teemua arvokkaasta panoksesta, ja toivomme menestystä MusicFairyTalesin tulevaisuudelle”, hallituksen puheenjohtaja Markus Tykkyläinen toteaa.

Mikkelin Musiikkijuhlien kesän 2023 ohjelmisto on julkaistu, ja lipunmyynti käynnistynyt vuoden 2022 lopussa.

Lisätietoja:
Markus Tykkyläinen, Mikkelin Musiikkijuhlien kannatusyhdistys ry:n hallituksen puheenjohtaja
puheenjohtaja@mikkelinmusiikkijuhlat.fi, puh 050 596 5482
Teemu Laasanen, MusicFairyTales MFT Oy:n toimitusjohtaja
teemu@musicfairytales.fi, puh 040 5131 864

17.8.2023

Kapellimestari Erkki Lasonpalo johtaa Philharmonia Orchestraa Mikkelin Musiikkijuhlilla myös kesällä 2024

Erinomaisesti sujunut yhteistyö saa jatkoa.

Lue lisää

6.8.2023

Menestys!

Lue lisää

2.8.2023

Ohjelmisto- ja solistivaihdos ke 2.8. klo 17 Kaipaus-konsertissa

Illan solistina esiintyy sopraano Miina-Liisa Värelä

Lue lisää

31.7.2023

Mikkelin Musiikkijuhlien 2024 lipunmyynti käynnistyy tiistaina 1.8.2023

Vuonna 2024 Mikkelin Musiikkijuhlat soivat eurooppalaisille arvoille.

Lue lisää

29.7.2023

MUSIIKKIJUHLAT VALITSI VUODEN NUOREN TAITEILIJAN JA -SÄVELTÄJÄN

Kapellimestari Aliisa Neige Barrièrelle ja säveltäjä Luukas Hiltuselle 1 000 € stipendit ja konsertti 2024 festivaalilla

Lue lisää

28.7.2023

MIKKELIN MUSIIKKIJUHLIEN AVAJAISKONSERTTI SIIRTYY KAUPPAKESKUS STELLAAN

Konserttiin on vapaa pääsy

Lue lisää

23.7.2023

Duo Suihkola & Hanhikoski elävöittävät Mikkelin keskustaa 31.7. ja 1.8.

Lue lisää

20.7.2023

Mikkelin Musiikkijuhlien musiikilliset brunssit Cafe Stellassa!

Lue lisää

20.6.2023

Isot Beet on improvisaatiota suurella intohimolla

Lue lisää

Tilaa festivaalikuulumisia!

Liittymällä Mikkelin Musiikkijuhlien postituslistalle saat ajankohtaisia festivaalikuulumisia ensimmäisten joukossa sähköpostiisi.