Turussa 17. joulukuuta 1946 syntynyt Pepe Willberg on suomalaisten rakastama laulaja ja säveltäjä. Hän
asui varhaislapsuutensa Turussa ja muutti 9-vuotiaana Helsinkiin. Hän aloitti muusikon uransa 1960-luvun alussa The Islanders yhtyeen komppikitaristina ja on myöhemmin toiminut muun muassa Jormas- ja Pepe & Paradise -yhtyeiden solistina sekä sooloartistina. Lisäksi Willberg on ollut mukana muun muassa Mestarit- ja Pop Tenorit-kokoonpanoissa ja monien soittokuntien ja kaupunginorkestereiden solistina.
Willbergin vuonna 2014 ilmestynyt yhteisalbumi Saimaa-yhtyeen kanssa on yksi tämän vuosituhannen kotimaisista merkkipaaluista. Levy myi kultaa vuonna 2014. Seuraavana vuonna Willberg palkittiin Emma-gaalassa Vuoden miesartistina, Pepe & Saimaa -albumi Vuoden rock -albumina sekä Kriitikoiden valintana. Artistille on myönnetty myös Iskelmä-Finlandia-palkinto, Turun Tähden -tunnustus sekä Pro Finlandia -mitali.
Miehen tuorein pitkäsoitto (2024) on Jukka Eskola Statementin kanssa tehty uudelleenversiointi kahdesta suomalaisen musiikin klassikosta Niin vähän on aikaa - En soisi sen päättyvän. Tupla-Vinyyli on kunnianosoitus Henrik Otto Donnerin säveltämälle ja tuottamalle musiikille, joka on ollut merkittävä osa suomalaisen musiikin historiaa.
Willberg tunnetaan vahvoista tulkinnoistaan, taipuisasta tenoriäänestään, laajasta repertuaaristaan ja lukuisista ikivihreistään kuten Saat miehen kyyneliin, Aamu, Elämältä kaiken sain, Rööperiin, Sinua Sinua rakastan, Kuka kertosi minulle, Tällä kadulla. Yhtäjaksoisesti peräti seitsemälle vuosikymmenelle ulottuvalla urallaan Willberg on esittänyt rockia, poppia, jazzia, iskelmää ja monia muita tyylilajeja.
Omien laulujensa lisäksi Willberg on säveltänyt myös muille artisteille. Hänen sävellyksiään ovat esimerkiksi Suomen vuoden 1988 euroviisukappale Nauravat silmät muistetaan, Paula Koivuniemen Hetken maistoin elämää ja Näen huomisen sekä Joel Hallikaisen Hyvästi voi sanoa vain kerran.
Keväällä 2017 Willberg kilpaili Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa, Vain elämää vuonna 2018 ohjelmassa kuultiin upeita tulkintoja ja Elämäni biisi -tv-ohjelmassa hän hurmasi laulullaan sen alusta lähtien usean kauden ajan.
Hänestä on kirjoitettu kaksi elämäkertaa:
Georg Lindströmin Pepe Willberg – Kai vielä muistat sen (Read me, 2012) ja
Sauli Miettisen Pepe Willberg – Muuttuvat tiet (Otava, 2022).
Pepe- dokumenttielokuva sai ensi-iltansa vuonna 2024.
- Olen innoissani siitä, että juhlavuotenani voin esittää monipuolista tuotantoani vuosien varrelta huippumuusikoiden kanssa ja erilaisissa tilaisuuksissa. Olen myös kiitollinen siitä, että lauluääneni toimii edelleen ja jaksan tehdä vaativia konsertteja. Yleisön positiivinen palaute tuo minulle valtavasti energiaa, Pepe Willberg sanoo.
Liittymällä Mikkelin Musiikkijuhlien postituslistalle saat ajankohtaisia festivaalikuulumisia ensimmäisten joukossa sähköpostiisi.