Maritta Manner

Maritta Manner on monipuolinen musiikin ammattilainen, joka on valmistunut musiikin maisteriksi ja pedagogiksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta. Lisäksi hän on suorittanut muusikon tutkinnot Tampereen ammattikorkeakoulussa sekä Jyväskylän ammattiopiston konservatoriossa. Manner on syventänyt osaamistaan erityisesti lied-musiikin parissa Berliinin arvostetussa Hochschule für Musik Hanns Eislerissa, missä hän keskittyi laulumusiikkiin ja yhteistyöhön laulajien kanssa.

Manner työskentelee tällä hetkellä Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa sekä musiikkiopisto Juvenaliassa. Hänen laaja-alainen kokemuksensa kattaa niin teatteri- kuin orkesterikentän; hän on aiemmin työskennellyt Helsingin Kaupunginteatterissa ja Tampereen Työväen Teatterissa sekä esiintynyt useiden eturivin orkestereiden, kuten Tampere Filharmonian, Kymi Sinfoniettan ja Kaartin soittokunnan riveissä. Lisäksi hän on aktiivinen nykymusiikin tulkitsija ja esiintynyt Nyky Ensemblen kokoonpanoissa sekä lukuisilla musiikkifestivaaleilla Suomessa ja ulkomailla.

Erityisen ansioitunut Manner on lied-pianistina. Hän voitti yhdessä tenori Juho Punkerin kanssa ensimmäisen Helsinki Lied -kilpailun vuonna 2015, ja duo on menestynyt myös kansainvälisesti sijoittumalla finaaliin International Student Lied Duo Competition (ISLDC) -kilpailussa.

< Taiteilijat

Tilaa festivaalikuulumisia!

Liittymällä Mikkelin Musiikkijuhlien postituslistalle saat ajankohtaisia festivaalikuulumisia ensimmäisten joukossa sähköpostiisi.