Orkester Norden on yli 30 vuotias Pohjoismaisen Lions -järjestön 1993 perustama nuoriso-orkesteri, joka on taiteelliselta tasoltaan verrattavissa muihin Euroopan, jopa maailman nuoriso-orkestereihin. Orkesteriin hakee vuosittain noin 200 musiikin opiskelijaa kaikista pohjoismaista ja Baltian maista. Orkesterilaisten ikähaarukka on 15–26-vuotta ja pääosa opiskelijoista opiskelee alan ammattiopilaitoksissa.
Orkesterin isännyys on Pohjoismaiden kesken kiertävä ja vuoteen 2025 saakka orkesteri pitää kotinaan Suomea ja Lahtea. Orkesteria hallinnoi Suomen Lions -liitto ry ja toiminnan organisoinnista vastaa Lahden kaupungin kulttuuripalvelut.
Orkesteri valmistautuu kesän 2024 konsertteihin eri pohjoismaista tulevien kouluttajien harjoitusleirillä ensin Lahdessa ja sitten Mikkelissä Sinfoniaorkesteri Vivon kanssa.
Orkester Nordenin merkitys nuorten klassisen musiikin opiskelijoiden sijoittumisessa ammattikentälle on suuri. Orkester Norden on osallistujilleen maksuton, mikä antaa tasavertaisen osallistumismahdollisuuden lahjakkaille nuorille. Norden tarjoaa nuorille mahdollisuuden työskennellä jo varhaisessa vaiheessa uraa korkeatasoisten kouluttajien ja arvostettujen kapellimestarien kanssa. Musiikki on yhteinen kieli, joka tämän hankkeen myötä yhdistää pohjoismaiset lahjakkuudet ja antaa heille mahdollisuuden esittää orkesterikirjallisuuden merkkiteoksia suurelle yleisölle. Noin 70 % Orkester Nordenin soittajista sijoittuu myöhemmin urallaan maailman eri ammattiorkestereihin.
Vuoden 2024 orkesteriyhteistyö Sinfoniaorkesteri Vivon kanssa on upea nuoriso-orkestereiden yhteinen voimannäyte!
Lisätiedot: www.orkesternorden.com
< EsiintyjätLiittymällä Mikkelin Musiikkijuhlien postituslistalle saat ajankohtaisia festivaalikuulumisia ensimmäisten joukossa sähköpostiisi.

< Esiintyjät