Pirkanmaalla asuva säveltäjä Luukas Hiltunen (s. 1996) on verrattain nuoresta iästään huolimatta saavuttanut niin kotimaista kuin kansainvälistäkin näkyvyyttä. Valmistuttuaan Lahden konservatoriosta ammattimuusikoksi toukokuussa 2018, Hiltunen aloitti sävellyspainotteisen musiikkipedagogin erikoistumiskoulutuksensa Tampereen ammattikorkeakoulussa v. 2019 valmistuen oppilaitoksesta erinomaisin arvosanoin kesäkuussa 2023. Syyskuusta 2023 eteenpäin Hiltunen on toiminut freelance-säveltäjänä ja -sovittajana.
V. 2021 Hiltunen solmi kustannussopimuksen wieniläisen musiikkikustantamo Universal Editionin kanssa. Hiltusen töitä ovat kustantaneet myös Edition Wilhelm Hansen Kööpenhaminassa sekä Fennica Gehrman Oy Helsingissä. Yhteistyötä hän on tehnyt Lapin kamariorkesterin, Sinfoniaorkesteri Vivon, Sinfonia Lahden, Saimaa Sinfoniettan sekä Ruoveden kamarimusiikkifestivaalin kanssa.
V. 2021 Pro Musica -säätiö myönsi Hiltuselle sävellysstipendin lupaavan taiteellisen uran tukemiseen. V. ,2023 Hiltunen valittiin Mikkelin Musiikkijuhlien 2024 nuoreksi säveltäjäksi samanaikaisesti nuoreksi taiteilijaksi valitun kapellimestari Aliisa Neige Barrièren kanssa. Hän myös vastaanotti apurahan Felix Mendelssohnin keskeneräisen Sinfonian nro 6 C-duuri kaksiosaisen rekonstruktion viimeistelemiseksi – hieman yli kolmivuotinen projekti valmistui syksyllä 2023 ja Universal Edition kustansi teoksen alkuvuodesta 2024.
Hiltunen on säveltäjyytensä ohessa myös aktiivinen toimija kulttuurikentällä: Muusikkojen Liiton sekä TEOSTO -jäsenyytensä ohella hän on v. 2017 lähtien kuulunut Suomen nuottigraafikoihin, v. 2022 Hämeenlinnan Sibelius-seuraan sekä v. 2023 Erkki Melartin -seuraan.
< EsiintyjätLiittymällä Mikkelin Musiikkijuhlien postituslistalle saat ajankohtaisia festivaalikuulumisia ensimmäisten joukossa sähköpostiisi.

< Esiintyjät