Erkki Liikanen

Erkki Liikasen työura on jakautunut kolmeen osaan.

Ensin hän oli kansanedustajana 19 vuotta (1972-1990, Mikkelin vaalipiiri) ja sinä aika myös Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja ja valtiovarainministeri. Hän oli SDP:n puoluesihteeri vuosina 1981-1987.

Sitten 14 vuotta Brysselissä (1995-2004). Ensin hän oli Suomen EU-suurlähettiläs EU-jäsenyysneuvottelujen aikana. Sen jälkeen hän toimi kaksi kautta Euroopan komission jäsenenä.

Brysselin vuosien jälkeen hänet nimitettiin Suomen Pankin pääjohtajaksi. Hän oli pääjohtajana ja Euroopan keskuspankin neuvoston jäsenen kaksi täyttä kautta, eli yhteensä 14 vuotta (2004-2018).

Nykyisin Liikanen on kansainvälisistä talousraportoinnin standardeista vastaava IFRS-foundationin puheenjohtaja. Hän on myös Helsingin taloustieteellisen tutkijankoulun ( Graduate School of Economicsin) johtokunnan puheenjohtaja sekä Suomen Kulttuurirahaston hallintoneuvoston esimies. Hän on johtavan eurooppalaisen ajatuspajan Bruegelin (Bryssel) johtokunnan puheenjohtaja sekä EKP:n eettisen komitean jäsen (Frankfurt). Liikanen toimi Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n puheenjohtajana vuodet 2018-2022.

Liikanen on valtiontieteen maisteri pääaineenaan kansantaloustiede sekä kunniatohtori Teknillisestä korkeakoulusta, Helsingin Kauppakorkeakoulusta, Itä-Suomen Yliopistosta ja Helsingin yliopistosta.

Erkki Liikanen on naimisissa valtiotieteen tohtori Hanna-Liisa Liikasen kanssa ja heillä on kaksi lasta ja neljä lastenlasta.

Hän on julkaissut kolme kirjaa: Brysselin päiväkirjat 1996, Otava sekä Olin joukon nuorin, 2019, Otava sekä Komissaari, Siltala 2021.

Tilaa festivaalikuulumisia!

Liittymällä Mikkelin Musiikkijuhlien postituslistalle saat ajankohtaisia festivaalikuulumisia ensimmäisten joukossa sähköpostiisi.