Aino Peltomaa I Laulu, keskiajan harppu, perkussiot, elektroniikka
Ilkka Heinonen I Jouhikot, laulu, perkussiot, elektroniikka
Juho Myllylä I Nokkahuilut, laulu, elektroniikka
Ensemble Gamut! on luonut oman uniikin soundinsa yhdistämällä elementtejä keskiajan musiikista, suomalaisista kansansävelmistä, improvisaatiosta sekä elektronisista äänimaisemista.
Yhtyeen nimi viittaa keskiajan musiikin teoreettiseen järjestelmään, Gamutiin (Guido Arezzolainen). Gamut on myös värisävyjen kokonaisuus, ja “kamu”, “kamut” viittaa tietysti suomalaiseen kansanmusiikkiin, sekä kaveruksiin.
Eclipse Musicin joulukuussa 2020 julkaisema Ensemble Gamut!:n esikoislevy "UT" on saanut osakseen laajaa kiinnostusta sekä klassisen musiikin, vanhan musiikin kuin myös progressiivisen musiikin piireissä. UT sai Suomen vanhan musiikin liiton “Vuoden vanhan musiikin teko 2020” -tunnustuspalkinnon, jonka valitsi Paleface maaliskuussa 2021. Levy valittiin myös YLE:n vuoden levy 2021 -ehdokkaaksi, ja oli The Progressive Aspect:n valitsemien vuoden parhaiden proge-levyjen joukossa.
Ensemble Gamut! on esiintynyt laajalti niin klubikeikoilla, museoissa, keskiaikaisissa kirkoissa kuin konserttisaleissakin. Yhtye konsertoi maineikkaalla Via Mediaeval -festivaalilla Saksassa syyskuussa 2021 ja teki Hollannin-debyyttinsä Ambigu-konserttisarjassa 2019. Sastamala Gregoriana -festivaalin lisäksi yhtye on kiertänyt Suomen festivaaleja, kuten BRQ Vantaa, Janakkalan Barokki, Soinillinen, Oulun ja Imatran vanhan musiikin festivaalit, ja avasi JuuriJuhla-RotFest -kansanmusikkifestivaalin Espoon tuomiokirkossa huhtikuussa 2021.
Yhtyeen julkaisi toisen albuminsa RE 25.11.2022. Nimi on sekä Gamut-asteikon toinen sävel (ut, re, mi, fa, so) sekä viittaa englannin kielisiin re-alkuisiin sanoihin tarkoittaen uudelleentekemistä, -sovittamista -postaamista, -luomista, uudistamista ja uudelleen virittäytymistä menneisyyteen sekä tulevaisuuteen.
”Ensemble Gamut! lähestyy vanhaa musiikkia tavalla, joka on Suomen vanhan musiikin kentällä aivan omaa luokkaansa. Barokkia ja folkia on täällä toki yhdistelty, ja kentällä on paljon ennakkoluulotonta asennetta, mutta Gamut!in esikoislevyn omaleimainen sointimaailma on jotain vielä enemmän.” ... ” Levy ei asemoidu klassiselle kentälle vaan taitavasti lokeroiden välimaastoon, jonka se tuntuu venyttävän kauniin avaraksi.”
Auli Särkiö-Pitkänen / Rondo (01.01.2021)
< EsiintyjätLiittymällä Mikkelin Musiikkijuhlien postituslistalle saat ajankohtaisia festivaalikuulumisia ensimmäisten joukossa sähköpostiisi.

< Esiintyjät