David Munk-Nielsen

Piano

David Munk-Nielsen (s. 1998) on noussut viime vuosina kilpailuvoittojensa myötä yhdeksi Skandinavian johtavista nuorista pianisteista.

Viimeisimpänä saavutuksenaan David Munk-Nielsenille myönnettiin kolmas palkinto viidennessä kansainvälisessä Maj Lind-pianokilpailussa lokakuussa 2022, ja syksyllä 2021 David Munk-Nielsen voitti 1. palkinnon Tampereen pianokilpailussa ja Tallinnan kansainvälisessä pianokilpailussa Virossa, finaaliohjelmistonaan kummassakin Brahmsin 2. pianokonsertto.

Munk-Nielsen aloitti piano-opintonsa 5-vuotiaana. 6-vuotiaana hän soitti ensimmäisen Chopinin valssinsa “Me and my age” TV-ohjelmassa, jossa tutkittiin aivojen kehitystä. Munk-Nielsen opiskeli ensin Anne Ølandin johdolla, minkä jälkeen hän aloitti opinnot Århusin kuninkaallisessa musiikkiakatemiassa 2015. Vuodesta 2017 alkaen Munk-Nielsen on opiskellut Erik T. Tawaststjernan johdolla Sibelius-Akatemiassa, jossa valmistelee nyt maisterintutkintoaan.

Munk-Nielsen on palkittu myös seuraavissa pianokilpailuissa: 1. palkinto North Zealand Piano Festival (2010), kultamitali Berlingin Klassisen musiikin kilpailussa (2015), erikoispalkinto 8. Nordic Piano Competitionissa (2017), 1. palkinto Stasys Vainiunas -kilpailussa Liettuassa (2018), Grand prix -palkinto Helmi Vesa -kilpailussa Sibelius-Akatemiassa (2019) ja useita palkintoja Århusin kansainvälisessä pianokilpailussa (2019).

Munk-Nielsen debytoi orkesterisolistina 13-vuotiaana Pohjois-Seelannin sinfoniaorkesterin Tanskan ja Irlannin kiertueella, minkä jälkeen hän on konsertoinut mm. Radion sinfoniaorkesterin, Tampere Filharmonian, Århusin sinfoniaorkesterin, Viron kansallisen sinfoniaorkesterin ja Vilnusin St. Christopher -kamariorkesterin solistina. Ensimmäisen sooloresitaalinsa Munk-Nielsen soitti 15-vuotiaana, minkä jälkeen hän on esiintynyt mm. Sibelius-festivaalilla Lahdessa, Mäntän Musiikkijuhlilla, Kööpenhaminan kesäfestivaalilla sekä “Festival & Friends” -festivaalilla, Helsinborgin pianofestivaalilla sekä Århusin kamarimusiikkifestivaalilla.

Munk-Nielsenille on myönnetty on Suomessa Wegelius-säätiön apuraha sekä kaksi Jacob Gade -palkintoa, vuosina 2021 ja 2015.

< Esiintyjät

Tilaa festivaalikuulumisia!

Liittymällä Mikkelin Musiikkijuhlien postituslistalle saat ajankohtaisia festivaalikuulumisia ensimmäisten joukossa sähköpostiisi.